Kirsikankukkacon III

Pääsivu

Tule mukaan!
Yhdistys
Yritys
Työvoimaksi tai ohjelmanpitäjäksi

Ohjelma
Kilpailut
Muu ohjelma

Käytännön asioita

Aiemmat Kikuconit:
Kikucon II
Kikucon I

Myyminen, mainostaminen ja muu näkyvyys tapahtumassa

Kirsikankukkaconin yhteydessä on varsikin japanilaiseen kulttuuriin liittyviä tuotteita tai palveluja tarjoavilla yrityksillä hieno tilaisuus mainostaa tai myydä tuotteitaan. Tällä kertaa teemana on pelit, joten myös kaikenlainen pelailuun liittyvä sisältyy tapahtuman aihepiiriin.
Tapahtuma on suunnattu erityisesti mangan ja animen eli japanilaisen sarjakuvan ja animaation harrastajille, joiden määrä etenkin nuorten keskuudessa on voimakkaassa kasvussa. Tapahtumaan odotetaan runsaasti kävijöitä Turun lisäksi muustakin eteläisestä Suomesta, ja jonkin verran myös kauempaa. Tapahtuma on järjestetty aiemmin vuosina 2005 ja 2008. Ensimmäinen Kirsikankukkacon keräsi arvioiden mukaan lähes 2000 kävijää Nuorisokeskus Palatsiin ja toinen tuhatkunta nuorta Klassikon koululle.
Yhteydenotot tapahtuman sähköpostiosoitteeseen kikucon at animeunioni piste org.

Mainostaminen tapahtuman ohjelmalehdessä
Tapahtumaa varten tehdään ohjelmalehti, jonka koko on A5 ja sisäsivut mustavalkoisia.

Kokosivun mainos ohjelmalehdestä maksaa 80 euroa, puoli sivua 50 euroa ja neljännessivun mainos 30 euroa. Mainosmateriaalin toimitus tapahtuman sähköpostiin pdf- tai tiff-muodossa. Muista toimitustavoista voidaan tarvittaessa sopia erikseen. Mainosvarausten deadline on 25.4.

Myyntipöytien vuokraaminen tapahtumapaikalta
Tapahtuman myyntipöydät on jo kaikki varattu.

Näkyvyyttä tapahtumassa
Tapahtumaa voi tukea rahallisesti tai tuotteilla, esimerkiksi kilpailujen palkintoina, työpajojen materiaaleina tai tapahtumapaikan somistuksessa käytettävillä tuotteilla. Sponsori saa näkyvyyttä tapahtumassa sopimuksen mukaan, mahdollista on sopia esimerkiksi joitain seuraavista tavoista: mainos ohjelmalehdessä, linkki tai banneri tapahtuman nettisivuilla, logo tapahtuman mainostusmateriaaleissa ja/tai ohjelmalehdessä, maininta ohjelmanumeron yhteydessä (esim. kilpailun tai työpajan yhteydessä johon on lahjoitettu tuotteita).