Kirsikankukkacon III

Pääsivu

Tule mukaan!
Yhdistys
Yritys
Työvoimaksi tai ohjelmanpitäjäksi

Ohjelma
Kilpailut
Muu ohjelmaa

Käytännön asioita

Aiemmat Kikuconit:
Kikucon II
Kikucon I

Käytännön asioita

Yleistä

Kirsikankukkacon on yleisölle avoin, pääsymaksuton ja ikärajaton tapahtuma. Toivotamme tervetulleeksi kaikki japanilaisesta kulttuurista ja sen harrastamisesta kiinnostuneet. Tapahtumassa on ohjelmanumeroiden lisäksi paljon mielenkiintoista nähtävää, sillä monet kävijöistä pukeutuvat cosplay-asuihin. Tapahtuman avoimuus kannattaa kuitenkin ottaa huomioon con-vierailua ja -varustusta suunnitellessa, sillä vaikka kohderyhmä on nuoret, paikalla on toki kaikenikäisiä, myös lapsia. Lisäksi väkeä voi olla paljonkin, jolloin kulkutilat voivat ajoittain olla ahtaita. Yleisesti ottaen tällaisissa tapahtumissa kävijät käyttäytyvät eikä järjestyshäiriöitä juurikaan satu. Terveellä järjellä pääseekin pitkälle, mutta myös tapahtuman sääntöihin on hyvä tutustua etukäteen.

Tapahtumapaikka

Kirsikankukkacon III järjestetään Turussa, Klassikon koululla, joka on ihan keskustan tuntumassa.

Karttalinkki Turun seudun karttapalvelun sivuille

Majoittuminen

Tapahtumakoululla ei valitettavasti ole mahdollista yöpyä, vaan sieltä on illalla poistuttava ohjelman päättyessä. Kävelyetäisyyden päässä tapahtumapaikasta on kuitenkin hotelleja, ja hieman edullisemmin voi yöpyä retkeilymajassa tai Omenahotellissa.
Lattiamajoituksen järjestäminen kävijöille on harkinnassa, mutta aiempina vuosina se on jäänyt tappiolliseksi vähäisen majoittujamäärän vuoksi. Mikäli sopiva paikka kuitenkin löytyy, tarjoamme mielellämme lattiamajoitusta muutaman euron edulliseen hintaan. Siinä tapauksessa asiasta tulee nettisivuille lisää tietoa.

Tapahtuman tekijöistä

Itse tapahtumapäivinä conissa työskentelevät jopa kymmenet vapaaehtoiset, mutta näin etukäteen järjestämässä on vain kourallinen väkeä. Tapahtumaa on tekemässä Kikucon-tiimi, jonka ydinjäsenet Kaarina ja Susanna Leppälahden tavoitat joka sivun alalaidassa kuvana näkyvästä sähköpostiosoitteesta, eli kikucon ät animeunioni piste org. Siihen osoitteeseen kannattaa suunnata mm. tapahtumaan liittyvät tiedustelut sekä mainostila- ja myyntipöytävaraukset. Vapaaehtoistyövoimaksi ilmoittautumisesta löytyy tarkemmat ohjeet omalta sivultaan.

Tapahtuman julisteen, josta osia näkyy nettisivuston etusivulla, on tehnyt Anna Stenman.